Sivut

tiistai 25. helmikuuta 2014

Moottoriasennuksia

Tässä jaksossa alkaa moottoriasennukset (tai no paremminkin alkanut). Lauta-asennuksissa/harjoituksissa käytetään kontaktoreita etc. Näistä meittillä ei ole kovinkaan kokemusta, joten not my thing...

Saatiin viime viikolla etätehtävänä seuraavanlainen kuvajainen:
Tehtävä

Ratkaisu

Lisäksi aiemmin olemme harjoitelleet (tai pikemminkin pohtineet) tähti-kolmio-kytkentää:

Kuvat A-teollisuus OY:n sivuilta

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Uusi jakso, uusia kursseja

Pitkästä aikaa merkintää tännekin...

Helmikuun alussa alkoi talviolympialaiset Sotšissa, Venäjällä. Koululla on toiminnassa kisojen ajan kisakahvila (liiketalouspuolen pyörittämänä), kisojen jälkeisestä toiminnasta en sitten tiedä. Helmikuussa alkoi myös uusi jakso, samalla alkoi uusia kursseja. Yksi kursseista on luotettavuustekniikka.

KÄSITTEITÄ

Käyttövarmuus
Kohteen kyky suoritta vaadittu toiminto tai tehtävä moitteettomasti tietyissä olosuhteissa tiettynä/suunniteltuna ajankohtana
* kyky toimia vikaannuttamatta

Käytettävyys, käyttövarmuus
Todennäköisyys, että kohde on ehjä satunnaisella hetkellä tarkiistettaessa

Luotettavuus; toimintavarmuus
Kohteen kyky toimia vikaantumatta; todennäköisyys, jolla kohde ei vikaannu tiettyyn ajankohtaan mennessä kertaakaan

ramentor
http://www.ramentor.com/etusivu/teoria/kayttovarmuus/

Vika
Kohteen poikkeava toiminta normaalista, toiminta joka poikkeaa vaatimuksista

Keskimääräinen vikaantumistiheys, vikatiheys
Kohteen vikaantumistodennäköisyys tiettyä aikayksikköä kohden

Vioittumistod.näk., F(t)
Todennäköisyys, että laite vioittuu käyttöajan t kuluessa

Luotettavuus, R(t)
Todennäköisyys, että kohde toimii käyttöajan t

Keskimääräinen vikaväli, MTBF (Mean Time Between Failure)
Keskimääräinen aika kahden vian välillä

Vioittumistodennäköisyys F(t) ja luotettavuus R(t) on suhdeluku, joka ilmoitetaan yleensä prosentteina tai miljoonasosina (ppm, parts per million)


H. Honkanen, Kajaanin ammattikorkeakoulu
http://gallia.kajak.fi/opmateriaalit/yleinen/honHar/ma/LUOTETTAVUUSTEKNIIKKA.pdf

LINKKEJÄ
WP: Luotettavuustekniikka
Mat-2.3118 Luotettavuustekniikka

tiistai 14. tammikuuta 2014

Koulutusmessut 2014

Keskiviikkona 15.1.2014 järjestetään ammattikoululla koulutus- ja rekrytointimessut.

Itse messut järjestetään klo 10-15, mutta opiskelijoilla päivä alkaa jo klo 8. Sähköosasto päivystää roikkavastaavana, eli sähkön jakelu näyttelynasettajille. Pitkä päivä tiedossa siis...

maanantai 6. tammikuuta 2014

Turvallisuus (telineet ja tulenkestävyys)

Telineturvallisuus
Loppuvuodesta järjestettiin telineturvallisuuteen liittyvä luento. Luennolla käytiin läpi telineisiin ja niillä työskentelyyn liittyviä turvallisuusasioita.

Tikkaat, telineet, varusteet jne...

Joskus tulevaisuudessa järjestetään vielä toinen osio kurssista. Teorian lisäksi tiedossa käytännön hommia.

Linkit:
Työterveyslaitos
Telineiden turvallisuusohje (pdf)
Turvallisuusuutiset
Turvallisesti raksalla (pdf)

Paloturvallisuus
Kaverin kanssa keskusteltiin rakennuksien palo-osastoinnista ja samalla keskusteltiin sähköasennuksiin liittyvistä paloturvallisuusasioista.

Etsiskelin hieman tietoa (eli googletin), ja törmäsin erään valmistajan listaukseen kaapeleiden paloluokista.

Paloluokkia on useampia, ja niissä määritellään johtojen käyttäytyminen eri palotesteissä. Kuinka kauan johto kestää (avo)tulta, kuinka tuottaa savua...

Lähteissä mainitut testausstandardit ja:
- EN 60332-3 (kaapelien nippupoltto)
- EN 50267 (kaapelimateriaalien halogeenittomuus)
- EN 61034 (vähäinen savunmuodostus)

- SFS 6000-sarjan standardin vaatimukset ilman lisäsuojaa asennettaville johtojärjestelmille
- rakentamismääräysjulkaisu E1

ST-kortistossa on määritelty asennukseen liittyviä turvallisuusasioita. Ilmeisesti tarkemmin löytyy ST 51 -alkuisesta kortistosta (valitettavasti en pääse tarkistamaan sisältöä kortiston maksullisuudesta johtuen).

Linkit
Reka kaapelit: Paloluokat F1, F2, F3 ja F4

PS. Gyproc- eli kipsilevy paloturvallisuudessa: yhden levyn paksuus antaa 15 minuutin paloturvallisuussuojan...

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sähkötapaturmia ja uutisia

Luin viikonloppuna uutisia, ja Lapin Kansan sivuilta sattui sähköalan uutinen silmään:
Tukes selvitti syyn LVI-asentajan sähkökuolemaan Rovaniemellä – Yle: Poliisi tutkii tapausta (LK 5.12.2013)

Eli LVI-asentaja oli asentanut vesivaraajaa varten pistorasian. Kytkentä oli kuitenkin tehty väärin, ja toinen asentaja oli saanut kuolettavan sähköiskun. Putket ja vesivaraajan metalliosat olivat kytkennän johdosta jännitteellisiä (tässä tapauksessa vaihe- ja maadoitusjohdot olivat kytketty väärinpäin).

Pari perustavaa laatua olevaa virhettä:
1) Sähköasennuksia saa tehdä vain valtuutettu sähköasentaja!
2) Pistorasiat (ja muutkin sähkötyöt) pitää asentaa ja kytkeä oikealla tavalla, niin ettei väärät osat tule jännitteellisiksi.

Muistui mieleen myös vuosi sitten Rovaniemellä tapahtunut sähkötapaturma:
VR:n sähkömies syttyi tuleen (LK 27.8.2013)
Sähkömies syttyi tuleen ratapihalla

Asentaja oli ollut asennustöissä sähkökeskuksessa/muuntamossa, ja asentajan vaatteet olivat syttyneet tuleen.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Uusi jakso

Nyt marras-joulukuun vaihteessa vaihtuu myös jakso. Uusina kursseina alkavassa jaksossa on mm. liikunta, kielet (enkku+äikkä) sekä yritystoiminta.

Kas kummaa, kaikki uudet kurssit taitavat olla sellaisia kursseja joissa ei kirjoittajan tarvitse käydä. Kyseiset kurssit ovat nimittäin sellaisia, jotka olen suorittanut jo aiemmissa koulutuksissa/tutkinnoissa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Linkkivinkki: Opintomateriaalia

Etsiskelin tietoa sähköasennuksiin liittyvistä asioista, ja Wikipedian kautta päädyin Digma-sivustolle ("digitaalisen oppimateriaalin sivusto"). Sivustolla on listattu materiaalia, jotka ovat syntyneet pääasiassa 2000-luvulla.

Esimerkkinä oppimateriaalista voisi antaa vaikka Ryhmäjohdot ja sähköpisteet sekä Sähkölaitteiston tarkastukset.