Uutinen 1: Maakaapelit
Lueskelin uutista, jossa kerrottiin kuinka maataloustöiden (peltotyöt) yhteydessä oli katkennut maakaapeli. Suurjännitekaapeli oli asennettu liian lähelle pintaa ja kaivuri katkaissut johdon.
Kuinka syvälle johdot tulisi asentaa? Nyrkkisääntönä voinee pitää "mitä syvempään, sitä parempi" -sanontaa. Suositus taitaa olla 70 cm (minimi). Kotipihalla vaikkapa pihavalojen johdot voi tietyin reunaehdoin asentaa matalammallekin, kunhan syvyys on riittävä puutarhanhoitoa yms ajatellen. Eli kukkapenkkiä kaivaessa ei katko sähköjohtoja.
Issoy: Liittymäkaapelin suojaus
Uutinen 2: Lämmityskaapelit
Keväällä 2019 paloi Levillä puurakenteinen mökki. Onnettomuudessa kuoli kolme ihmistä. Onnettomuustutkinta valmistui toukokuussa, ja asiasta kertoi mm. Yle. Syyksi varmistui väärin asennettu lattialämmityskaapeli. Lattialämmityskaapeli oli virheellisesti asennettu liian tiukalle mutkalle ja kaapelin eristeet olivat vahingoittuneet, mikä mahdollisti kaapelin kuumenemisen ja tulipalon syttymisen lautalattian rakenteissa. Lisäksi mökissä oli aiemminkin havaittu ongelmia sähköissä.
Mitä tulisi huomioida (lattia)lämmityksessä?
* Mitoitetaan lämmöntarpeen ja huoneen koon mukaan
* Ei liian tiukkoja mutkia tai liian tiheään (johdon taivutussäde ja asennusväli; erään ohjeen mukaan >35mm ja 70mm)
* Ympäristö ei saa lämmetä liian kuumaksi (eräissä lähteissä mainittu max 80 celsius-astetta)
* Ei saa olla (kiinteiden) kalusteiden "alla" (esim. wc-pytty ja väliseinät), eikä eristeiden seassa/välissä
* Vikavirtasuoja (sulakkeen lisäksi)
Lattialämmityksestä lisäinfoa esim. täältä (amk/ensto).
Erään kaapelin asennusohje (pdf).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johdot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johdot. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. toukokuuta 2019
tiistai 27. elokuuta 2013
Antenni
Pari linkkiä antenneista (ja niiden asentamisesta)
Antennijärjestelmät, Sähköala.fi
Pientalon antenniopas rakentajalle ja remontoijalle, SANT
HIRSCHMANN ANTENNIJÄRJESTELMÄT
Tänään kokeilimme koulussa/hallissa antenniverkon tekemistä. Tarkemmat selvitykset ja piirrokset (ehkä) myöhemmin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Maadoituselektrodi
Muutama sananen maadoituksesta ja maadoituselektrodista. Pariin sivustoon törmäsin, ja päätin linkittää ne tänne.
Maadoituselektrodin sijoittaminen
Maadoitusjohtimen mitat: kuparilla poikkipinta-alan tulisi olla vähintään 16 mm2, pituudeltaan parisenkymmentä metriä.
Sijoituspaikka: perustukset (alapuoli), betoniraudoitus, jokaiseen sähköliittymän rakennukseen
Mitkä maadoitetaan: suositellaan, että yhdistetään toisiinsa kaikki maadoituselektrodit ja suojajohtimet, rakennuksen johtavat osat, metalliset rakennusosat ja betonirakenteiden teräkset
Linkit
Maadoitus, Kokemäensähkö.fi
Sähköala.fi
- Rakennuksen sähkölaitteistojen maadoitukset
- Ukkossuojaus ja maadoitus
Tampereen sähkö: Sähköverkkoon liittyminen (erityisesti kohta/kappale 8)

maanantai 22. heinäkuuta 2013
Sähköjohdot ulkomailla
![]() |
| How to Wire Electrical Switches and Outlets |
Jännitteen suuruus
Ulkomailla (Yhdysvalloissa) on käytössä kotitalouksissa 120 V:n jännite, eli n. puolet Suomessa käytössä olevasta jännitteestä.
Olen törmännyt YouTubessa videoon, jossa henkilö virittää vannesahaa. Videossa esitettiin kuinka henkilö virittää kahdesta pistorasiasta 240 voltin ulostulon (120 + 120 V).
Värikoodit
Ulkomainen pistorasia eroaa hieman suomalaisesta pistorasiasta niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Törmäsin kytkentäkaavioon, jossa vaihe ("hot wire") oli merkitty mustalla, neutraali oli merkitty valkoisella ja maadoitusjohdin oli joko vihreä tai täysin paljas.
Maadoitus oli lisäksi kytketty jako- tai/ja kojerasian seinämään (erityisesti silloin kun rasia metallia).
Johtojen väritystä on standardoitu ja yhtenäistetty. Pyrkimyksenä olisi ilmeisesti se, että kaikkialla olisi samat värit samoihin paikkoihin/asioihin.
Linkit
DIY: House Wiring for Beginners
WP: Electrical wiring ja AC power plugs and sockets
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Tietopaketti sähkökytkennöistä
Yritin muistella miten käytäväkytkin toimii ja minkälainen kytkentäkaavio on 6- ja 7-kytkimillä. Etsiessäni taustatietoja netistä törmäsin Enston info- ja opetussivustoon: Ensto Pro
"Aineisto on tarkoitettu sähköisen talotekniikan koulutusmateriaaliksi. Aineistossa on sähköasennuksiin liittyviä perusteita ja säädöksiä sekä käytännön esimerkkejä, suunnittelu- ja asennusohjeita. Tavoitteena on kuvata kokonaisratkaisujen suunnittelua, toteutusta ja käyttöä.
Aineistossa on kaksi tasoa:
- Perustaso on tarkoitettu kaikille alalla työskenteleville
- Ammattilaistaso on tarkoitettu sähköalan ammattihenkilöille, jotka tarvitsevat suunnittelu-, asennus- tai ylläpito-osaamista.
Aineisto on itseopiskelu- ja tausta-aineisto alalla työskenteleville tai alalle tuleville uusille henkilöille
![]() |
| Käytäväkytkin (6+7+6), Enston materiaalista Kytkimet ja painonapit Onko oikein? Hieman epävarma... |
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Pistorasiat sekä nollaus ja maadoitus
Törmäsin viikolla ensimmäistä kertaa nollattuun pistorasiaan.
Ennen pistorasiat olivat maadoittamattomia, eli pistorasiaan meni kaksi karvaa (vaihe ja nolla). Nykyisten standardien mukaan pistorasioiden pitää olla maadoitettuja, eli pistorasiaan menee kolme karvaa (vaiheen, nolla, maa). Jos nykyaikaisen pistorasian liittää vanhan järjestelmän johtoihin, tapana on/oli yhdistää maadoitus ja nolla.
Varoituksen sana
Vaaratilanne nollauksessa: vikatilanteessa laitteen runko saattaa tulla jännitteelliseksi -> sähköisku!
Vikatilanteissa virta/jännite palaisi takaisin sulaketauluun maadoitusjohtoa pitkin (polttaen sulakkeen). Jos maa ja nolla yhdistetty pistorasiassa, jännite tulee takaisin runkoon.
Linkit
TUKES: Kodin sähköturvallisuusopas

| Kuva rintamamiestalo.fi-sivuston keskustelusta |
Linkit
TUKES: Kodin sähköturvallisuusopas
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Talopakettien sähköasennukset
Uutisissa on ollut TUKES:n tutkimuksista talotehtaiden sähköasennuksista. Osassa talopaketteja johdot ovat asennettu ohjeiden vastaisesti väärään kohtaan seinää (asennus eristeisiin tjsp).
Viikonloppuna oli uutinen lehdessä siitä, että tutkimukset ovat saatettu loppuun asti. Mitään vakavaa ei paljastunut, talotehtaat ovat tietoisia asetuksista ja ohjeista (väärinasennukset yksittäistapauksia).
Lainatakseni ST-kortiston "Asennus suoraan rakenteeseen" -julkaisua:
Katso myös Stul.fi: Asennussuosituksia 2010 (Kysymyksiä ja vastauksia -palsta, Suositus 6/2010: Kaapelin asentaminen villan sisään)

"Kaapelia ei saa asentaa lämpöeristyksen sisään. Lämpöeristettyjen seinien läpivienneissäkin on otettava huomioon, pitääkö kaapelin kuormitettavuutta pienentää lämpenemisen vuoksi.
Kaapelia ei voi ilman mekaanista suojaa asentaa paikkaan, jossa se asennettaessa tai käytössä joutuu alttiiksi mekaaniselle vahingoittumiselle, teräville metallisärmille, ruuveille tms. [...]
Asennusten käyttöönotossa on kiinnitettävä erityistä huomiota eristystilamittauksiin."
Katso myös Stul.fi: Asennussuosituksia 2010 (Kysymyksiä ja vastauksia -palsta, Suositus 6/2010: Kaapelin asentaminen villan sisään)
Tunnisteet:
artikkeli,
asennus,
johdot,
turvallisuus,
uutinen
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Johdot ja turvallisuus
Törmäsin tässä sosiaalisessa mediassa erääseen vanhaan kuvaan sähkölinjoista. Uteliaisuuttani käytinkin Googlen kuvahakua, hakusanana old power line. Kaikenlaisia villejä kytkentöjä sitä löytyykin... Nimittäin nk. kehittyneissä maissa sähkölinjoilla kulkee tuhat ja yksi johtoa, turvallisuudesta ei tietoakaan!
Suomessa lienee turvallisuusnäkökohdat otettu sen verto hyvin huomioon, ettei pääse syntymään mitään vaaratilanteita.
Milloinkas muuten maaseudun maisemasta katosivat puhelin- ja sähkölinjat? 1990-luvun lopulta lähtien on pyritty kaivamaan johdot maan sisään. Tällä turvataan esim. sähkön jakelu myrskyjen tuhoilta. Ilmajohdot ovat herkkiä katkeamaan jos esimerkiksi puu kaatuu linjalle.

perjantai 1. helmikuuta 2013
Pistorasiat ja johdot
Torstaina harjoittelimme asennuksia. Sähköjohtoja, pistorasioita, lamppuja, kytkimiä... Tulossa kyseisestä kurssista on tulossa näyttötyö. Kertauksen vuoksi ajattelin kertauksen vuoksi koota pari keskeisintä asiaa, mitä olemme kyseisellä kurssilla oppineet.
Johdot
Sähköjohdoissa kulkee kuparista valmistettua metallijohtimia, joissa sähkö siis kulkee. Suomessa kolmivaihesähkö, jonka johdosta vaiheita on kolme kappaletta. Merkitään kirjaimilla L, väreinä johtimissa/johdoissa yleensä ruskea, musta ja harmaa. Lisäksi käytössä maadoitus (kelta-vihreä, PE) ja nolla (sininen, N), sähkökeskuksessa/kaapissa yleensä yhdistetty.
Maata (kevi) ei saa koskaan käyttää virtajohtona!
Pistorasiat
Pistorasia vaati johdon, jossa kolme kaapelia:
- nolla
- vaihe
- maa
Nolla (sininen/N) tulee vasemmalle puolen tai ylös, vaihe (ruskea/L) tulee oikealle tai alas.
http://www.lahivakuutus.fi/FI/maatilat/Riskitjaturvallisuus/Kuukaudenvahinkotapaus/Sivut/Oikosulkumaitohuoneessa.aspx

| Kuvan (oikeanpuoleinen) lähde: Farmit.net |
http://www.lahivakuutus.fi/FI/maatilat/Riskitjaturvallisuus/Kuukaudenvahinkotapaus/Sivut/Oikosulkumaitohuoneessa.aspx
torstai 20. joulukuuta 2012
Piirtämistä ja turvallisuutta
Sähköasennusmateriaalien tunteminen ja käyttö -kurssilla oli koe käsitellyistä asioista. Eli piirrosmerkit, johdot ja piirrokset (kytkennät).
Piirrosmerkit meni jokseenkin oikein, johtojen värit ja tarkoitus meni täysin oikein. Kytkinpiirrokset meni penkin alle...
Linkit
Rakennusten sähköpiirustusten piirrosmerkitHarraste-elektroniikka: Piirrosmerkit
STEK: Piirrosmerkit
Kotelointiluokitus
Käytiin kokeen aiheiden lisäksi myös sähkölaitteiden kotelointi. Miten sähkölaitteet ovat suojattu pölyltä ja kosteudelta/vedeltä. Kotelointiluokkaa merkitään kirjaimilla IP (International Protection), kahdesta numerosta ja vapaaehtoisista kirjainmerkinnöistä. Ensimmäinen numero kertoo pölyn yms. suojauksesta ja toinen numero kosteuden suojauksesta.
IP00 - ei suojausta
IP68 - täydellinen suojaus (pölytiivis ja kestää veteen upotuksen)
Lisäksi käsiteltiin sähkölaitteiden asennusta kosteissa tiloissa. Aiemmassa merkinnässä käsittelin pistorasian ja vesipisteen etäisyyttä toisistaan.
Kosteissa tiloissa alueet on jaette 3 eri alueeseen:
0-alue (lattia-alue suihkun alla, 10cm korkeuteen lattiatasosta) ei saa asentaa sähkölaitteita
1-alue (-60cm suihkun/vesipisteestä) ei sähkölaitteita
2-alue (60-120cm) erityistoimenpiteitä (vikavirtasuoja, kotelointiluokka korkea esim. IP55)
määrittelemätön alue (120cm-) ei rajoituksia
Linkit
Wikipedia: IP-luokitus, Sähkökomponenttien IP-luokitusvaatimukset
Entso: Kotelointiluokka

linkki,
piirto,
sähkö,
turvallisuus
maanantai 10. joulukuuta 2012
Pistorasiat, sähköjohdot ja vesi
![]() |
| Vikaa asennuksessa? Pistorasian ja vesipisteen välillä (alle) metri. |
Riippuen lähteestä pistorasian ja vesipisteen välillä pitää olla vähintään puoli metriä väliä (nk. kuivat tilat?). Mitä pitempi väli, sitä parempi...
"Suihkutiloissa on aiemmin edellytetty enintään 30 mA vikavirtasuojan käyttöä pistorasioiden suojana. [...] pistorasian tulee sijaita vähintään 120 cm etäisyydellä kiinteän suihkun suuttimesta taikka kiinteästä vesipisteestä."
www.sahkoala.fi
Kuvan viritelmä ei ole suihkutila (ei märkä tila), julkista tilaa. Mutta jotain hämmentävää tässä kuiten on...
Muut linkit
Tukes: Kylpyhuoneen sähköasennusten uusiminen
maanantai 26. marraskuuta 2012
Jatkojohdon korjaus
Sähköasennusmateriaalien tunteminen ja käyttö -kurssi
Kurssilla jatkettu vielä kesken olleita asennusharjoituksia (hämärä/liiketunnistin, ajastin etc). Uutena asiana jatkojohdon eli roikan korjaus.
Jatkojohdot voivat vahingoittua, joiden johdosta johta pitää korjata. Johdossa kulkee kolme johtoa: maa (kelta-vihreä), vaihe (ruskea) ja nolla (sininen). Näistä johtimista maa (kelta-vihreä) pitää jättää kahta muuta pitemmäksi. Mikäli johdot irtoaa vedonpoistimesta tjsp. niin maa irtoaa viimeisenä (sähköiskujen elimointi, maadoituksen varmistaminen...)
Linkit
TUKES: Korjaa ja tee jatkojohto oikein
Turvatekniikan keskuksen julkaisema opastus johtojen korjauksesta
Wikipedia: Jatkojohto

maanantai 19. marraskuuta 2012
Sähkökytkennät
Tänään opiskeltiin sähköasennuksia. Tarkemmin sanottuna sähköjohtojen, kytkimien ja lamppujen kytkentää ja asentamista.
Kaksi (tai kolme) viimeisintä asennusharjoitusta
* hämärä- ja liiketunnistin
* kolmen kytkimen valaisinasennus
Itse olen nuo hämärä- ja liiketunnistimet aiemmin tehnyt, joten tänään harjoittelin kolmen kytkimen valaisinasennusta. Asennuksessa/kytkennässä pystyy siis kolmella eri kytkimellä hallitsemaan valaisinta.
Merkinnät
Sähköjohtojen merkinnöistä muutaman sanan sanon...
Suomessa käytössä 3-vaiheinen sähköjärjestelmä. Vaiheita merkitään kirjaimella L (ja järjestysnumerolla). Vaiheen värinä johdoissa ruskea, musta ja harmaa/vaalea. Nolla eli N, sininen väri. Maa/maadoitus merkitään värillä kelta-vihreä.
Kuvissa johtojen vieressä näkyy merkintöjä (3x1.5 S/N ja 5x1.5), jotka kertovat sähköjohdon sisällön. 3x tarkoittaa sitä, että johdon sisällä kulkee kolme johdinta. (Onko johdin oikea termi? En ole varma...) Pikäli perässä kirjain N, yleensä väreinä harmaa, musta ja ruskea (vaiheet). Kirjain S, niin johdossa kulkee värit sininen, ruskea ja kelta-vihreä (nolla, vaihe, maa). Luku 1.5 käsittääkseni ilmaisee johdon paksuuden. En ole varma tarkoittaako yksittäistä kuparijohdinta.
Kuvat ja piirrokset
Linkkejä
* HamFi Wiki: Kaapelit

| Peruskuva, lähinnä kytkinten yms. sijoittelu |
![]() |
| Tarkempi kuvaus miten piuhat kytketään rasian/kytkimen sisällä... |
Linkkejä
* HamFi Wiki: Kaapelit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)